Turku, Suomi Closed 3 months
Uimahallit ja maauimalat
Viime maanantaina 2.9.2024 klo 16:30 Impivaaran uimahallin 25m altaassa oli ainoastaan yksi rata käytössä vapaasti uimareiden käyttöön. Altaassa alkoi vesijumppa, johon oli varattu enemmän ratoja kuin viime kaudella ja uimaseurat olivat myös varanneet enemmän ratoja kuin ennen. Tämä asettaa työssäkäyvät uimarit huonoon asemaan, koska töistä päästessä monet haluaisivat tulla suoraan uimaan ja jos haluaa tekniikkaa harjoitella, siihen ei anneta tiloja. Vesijumpalle oli annettu aivan liikaa tilaa, puolet varatusta tilasta oli tyhjänä, joten kaksi rataa olisi heiltä voinut ottaa pois ja silti olisivat mahtuneet jumppaamaan mainiosti. Uimaseuroilla näytti olevan melkoisen väljää eli sieltäkin olisi voinut yhden radan ottaa pois. Nyt jäljellä olevalla yhdellä radalla ui niin paljon uimareita, ettei harjoittelusta tullut mitään. Moni lähti pettyneenä pois. 50m altaassa ei voi harjoitella tekniikkaa koska siellä ollaan uimareiden tiellä. Tämä on erittäin huonoa suunnittelua, että kiireisimpään aikaan ratoja on vähiten käytössä ja tiloja varataan liikaa eri toimintoihin. Kaikki eivät voi/halua tulla ennen klo 16 uimaan tai pääse enää klo 18 jälkeen uimahalliin harjoittelemaan. Varatkaa lisää tilaa 25m altaaseen klo 16 jälkeen niin myös tössäkäyvät pääsevät kuntouimaan ja harjoittelemaan tekniikkaa.