Turku, Suomi Closed 11 months
Föli - Bussit
Liikenne ei kulje aikataulussa eikä aikataulusuunnittelu huomioi kaukoliikenteen junien (suhteellisen) vähäistenkään vuorojen aikatauluja. Bussi meni Unioninkadun pysäkin ohi yli 2 min ilmoitettua aikataulua etukäteen (0704) ja seuraava bussiyhteys oli yli 7 minuuttia myöhässä Kupittaalla. Jälkimmäiselläkin bussilla olisi pitänyt 0740 lähteneeseen junaan ennättää. Liikennetilanne ei selitä jälkimmäistä - kuljettaja mm. sammutti/ pysäytti bussin kauppatorin pysäkillä moneksi minuutiksi vaikka ennestään myöhästyminen kasvoi. Hirvensalon suunnalta tulevien bussien aikatauluissa tulisi huomioida paremmin niiden aikataulu Kupittaan asemalla, jotta kerran tunnissa menevään junaan ennättäisi järkevästi. Kupittaan asemalla ei ole varsinaisesti palveluita, jotka tekisivät asemalla pitkän aikaa odottamisesta mielekästä.