Turku, Suomi Open 12 months
Kadut ja liikenne - Katujen yleinen palaute
Inkilänkadun liikennesuunnittelu on mennyt vahvasti pieleen. Inkilänkatu 2 taloyhtiön pihasta ajo on siirretty keskelle nykyisiä parkkipaikkoja ja tällä hetkellä ajellaan pitkin jalkakäytävää pihaan. Uusi ulosajo pihasta on erittäin huonossa paikassa vaikka taloyhtiön parkkipaikat poistettaisiin. Ajoteille ei pääse, koska risteys ei vedä eli jono on parkkipaikalle asti. Eli siis jonotetaan liikenteen sekaan kevyen liikenteen väylällä. Mikäli pihasta ajo säilytetään vanhalla paikallaan, kadulle ajo on huomattavasti helpompaa eikä tarvitse odotella kevyen liikenteen väylällä. Lisäksi risteykseen ajo Länsikeskuksen suunnasta on tehty aivan liian jyrkäksi. Inkilänkadulle ei pääse kunnolla kääntymään, jos Inkilänkadulta on liikennettä Vakka-Suomentielle. Kannattaisi varmaan miettiä asiaa hieman uusiksi siellä suunnitteluosastolla. Vai onko tähänkin sama vastaus jonka olemme saaneet kaupungilta aiemminkin, että ensin pitää risteyksessä jonkun kuolla, että kaupunki tekee jotain!