Turku, Suomi Closed Over 1 year
Ulkoilureitit ja hiihtoladut
Ulkoilureitti (Katariinanlaakso-Lauste) Haritun Karsikossa on kaivannut pitkään kunnon suojatietä ja parannusta näkyvyyteen Moreenikadun ylityksen kohdassa. Vuosia sitten siinä oli ulkoilureitistä varoittavat, haalistuneet kyltit, joista ensimmäinen vain hävisi ja toinen katosi katuvalo/sähkötöiden yhteydessä. Paikalle pitää saada minimissään suojatiemerkit, myös suojatiemaalaukset tai mielellään jopa korote, sillä autot ajavat kohdassa ylinopeutta. Samoin kaikki näkyväisyyttä haittaavat pensaat molemmin puolin tietä ulkoilureitin reunoilta on raivattava jotta autoilijat näkevät tielle tulevat lenkkeilijät ajoissa. Uutisten mukaan kaupunki on sallimassa tällä ulkoilureitillä myös pyöräilyn, joten tarpeellisuus turvalliseen ylitykseen korostuu entisestään. Huomioitavaa on, että tässä kohdin ulkoilureitti ei ole edes valaistu. Se on palautteen toinen asia johon toivotaan korjausta. Valaistus Moreenikadulta Skanssin Kangastielle asti puuttuu, yhteensä noin kilometrin matkalta. Uutisissa on annettu myös ymmärtää, että vain valaistuilla reiteillä pyöräily sallittaisiin? Ainakin ko. ulkoilureitillä 110-tien alitukseen tarvitaan jo turvallisuussyistäkin valaistus. Sillan alla on pimeää ja monesti siellä on tehty ilkivaltaa heittelemällä reitille kivenlohkareita ja talvella ladulle soraa.