Turku, Suomi Closed Almost 2 years

Föli - Bussit

Olin aiemmin yhteydessä puhelimitse aiheesta, mutta laitan vielä yksityiskohtaisemmin tähän tekstikenttään. Toiveena olisi lisävuoroja kesäiltoihin toukokuun puolesta välistä elokuun loppuun Nauvosta Turkuun kulkevalle Saaristobussille nro 901. Ehdottaisin kaksi tai kolme lisävuoroa iltoihin klo 19-23 erityisesti kesä- heinäkuuta painottaen. Nauvo elää kesästä ja mahdollisuus kulkea iltaisin takaisin Turkuun bussilla lisäisi alueen vetoa kävijöiden suhteen ja Nauvoon olisi myös helpompi saada työntekijöitä kauempaakin, jos iltavuorolaiset pääsisivät kotiin Paraisille, Turkuun yms. bussilla. Pienellä rengastiellä liikennöivä yhteysalus m/s Östern saapuu kesä- ja elokuussa satamaan viimeisellä vuorollaan klo 17:55 ja heinäkuussa viimeinen vuoro saapuu klo 20:20. Reitillä kulkevat ja esimerkiksi Seilin saarella tai Nauvossa päiväretkellä kävijät hyötyisivät bussimatkoista ja myös suunnittelisivat (päivä)reissua Nauvoon herkemmin, jos busseja kulkisi illallakin. Näin esimerkiksi Seilin saarella vietetyn päivän jälkeen voisi istahtaa vielä illalliselle Nauvon ravintoloihin ja jatkaa siitä matkaa Turkuun. Nauvolaisille työnantajille kesätyöntekijöiden palkkaaminen olisi helpompaa, jos iltavuorolaiset tietäisivät pääsevänsä työvuoron jälkeen vielä kotiin kätevästi bussilla esimerkiksi klo 22-23 aikoihin.