Turku, Suomi Open About 1 year

Föli - Bussit

Nousin perjantaina 3.2.2023 linjan 1 (Satama) linja-autoon pysäkiltä 195 (Tengströminkatu) noin kello 05:30. Ajoneuvon saapuessa pysäkille, koko ajoneuvoon nousemiseni ajan ja ajoneuvon uudelleen liikkeelle lähtiessä kuljettaja piti korvallaan matkapuhelinta. Ohjeistattehan ensi tilassa sekä tältä osin että yleisesti kuljettajia siitä, että tieliikennelaki koskee myös työkseen ajavia. Mikäli tieliikennelain osaamisessa on puutteita, koulutusta voi tiedustella esimerkiksi Liikenneturvasta, jonka palvelut ovat lähtökohtaisesti maksuttomia. Voimassa olevan tieliikennelain (729/2018) 98 § teknisen laitteen käyttämisestä: "Ajoneuvossa ja raitiovaunussa ei saa ajon aikana käyttää teknistä laitetta tai järjestelmää siten, että sen käyttäminen haittaa tai vaarantaa ajamista. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tai raitiovaunun kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää viestintävälinettä siten, että pitää sitä kädessään."