Turku, Suomi Closed About 1 year

Föli - Bussit

Hei, bussi 99 on aamun 7.16 vuorolla (Halisten ostoskeskus) jälleen ollut lähiaikoina erittäin epäluotettava ja ollut matkalla Halisista Länsikeskuksen suuntaan useammin joko tulematta, myöhässä tai selkeästi liian ajoissa. Myöhästymiset ymmärrän, mutta en sivustojen ja sovelluksen puutteellista tietoa peruuntumisista tai esimerkiksi tänään 2.2. yli viiden minuutin etuaikaa, jonka johdosta useampi matkustaja jäi kyydistä. Tässäkin pari minuuttia on olisi ymmärrettävää, mutta jos bussi on selkeästi jo viisi minuuttia ajoissa, miksi kuljettaja ei tasaa sitä odottamalla pysäkillä hieman pidempään. Itselläni jäi ehtiminen tänään 30 sekunnista kiinni. Sinänsä pieni asia, mutta jatkuva epäluottamus tekee aamusta jatkuvaa Fölin GPS:sän vilkuilua, mikä nostaa stressitasoa ja kynnystä käyttää julkista liikennettä. Esimerkiksi 55 ja 56 linjojen aikatauluihin voi luottaa hyvinkin sokeasti, joten pitäisin sitä tavoiteltavana myös 99 kohdalla.