Turku, Suomi Open 3 months

Kadut ja liikenne - Sähköpotkulaudat

Palautteeni koskee sähköpotkulautojen mielivaltaista jättämistä asukkaiden tielle ja harmiksi. Asun Vartiovuoren puiston laidalla .Sähköpotkulaudat on säädetty niin, että toimintasäde päättyy puiston reunaan ja näin puistoon johtava ja päättyvä katu on silloin niiden pysäkki. Niitä jää pahimmillaan toistakymmentä lojumaan jalkakäytävälle ovien eteen, ajotielle ja puiston nurmikolle. Kun niitä öisin otetaan käyttöön, meteli, huuto, kiroilu ym. on kovaa ja luonnollisesti häiritsee ja herättää asukkaita. Alueella on palvelutalo Hemmet ja tästäkin syystä ympäristön olisi syytä olla rauhallinen varsinkin öisin. Ehdotan, että kaupunki asettaa näille puistoon päättyville kaduille potkulautojen pysäköintikiellon ja palveluntuottaja säätää laitteensa niin ettei niiden käyttö ole näillä alueilla mahdollista.Palveluntuottajan kanssa on myös sovittava, että lojuvat potkulaudat kerätään pois päivittäin.