Turku, Suomi Closed About 3 years

Ulkoilureitit ja hiihtoladut

Hei, Jätin jo aiemmin palautetta Harittu-Koivula- Varissuo alueella kulkevaan kuntorataan liittyen. Kyseessä on mm. koiranulkoiluttajia koskeva ongelma. Alueella voi tehdä yli tunnin lenkin, ohittamatta yhtään roskista. Ei varsinaisesti kannusta kakkojen keräilyyn mistä somessakin usein höpistään. Ja kyllä, itse kannamme kakat kotiin pihan roskikseen, mutta jokainen voi fiilistellä miltä tuntuu kävellä useamman koiran ja useamman kakkapussin kanssa puolisenkin tuntia. Koskettaa toki muitakin. Tai ainakaan meidän mopet ei juo energiajuomia, polta sinistä lämää tai syö karkkia. Kuntoradalle vähintään tarvittaisiin niitä roskiksia. Edes jo niiden olemassa olevien penkkien kavereiksi. On turha paasata luonnonsuojelusta, roskaamisen vähentämisestä etc. jos ei saada aikaiseksi niitä roskiksia sinne ihmisten ulottuville. Kyllä, aiheuttaa kuluja ja vaivaa niiden tyhjennys, mutta se on hinta puhtaammasta ympäristöstä. Olisiko niitä roskiksia siis mahdollista saada? Jos niin koska? Ja jos ei, niin miksi ei?