Turku, Suomi Closed About 3 years

Katujen yleinen palaute

Turun ja Kaarinan rajan tuntumassa Piispanristillä on Nurkkalankadun katukunnossapito ollut monta vuotta todella surkeaa. Siellä on talvisin unohtunut auraukset kokonaan ja viime talvena kun oli hankala keli liukkauksien vuoksi, niin hiekka-auto sentään kävi siellä jossain kohtaa (todennäköisesti jonkun huomautuksen seurauksena). Nyt talven hiekoitushiekat on edelleen siellä. Tämän kadun kunnossapito on systemaattisesti jäänyt todella vastuuttomaan hoitoon! Ei ole mukavaa kirjoitella joka talvi ja kevät tästä puutteellisesta hoidosta. Kun tänne Nurkkalankadulle pitää vielä ajaa Kaarinan puolelta, niin sekin väylä on todella huonossa kunnossa ja hankala kulkuinen. Filmtownin kohdalla on asiakkaiden parkkeeraukset toisinaan melkeen kadulla (aiheuttaa riskitilanteita), sitten vaaratilanteita aiheuttaa alikulkusilta jonka ulostulon kohdalta joutuu ajamaan ja aina on riski, että joku pieni ihminen ajatuksissaan sieltä ampaisee auton eteen. Sitten kun siitä jatkaa eteenpäin niin bussipysäkin tuntumassa on usein autoja parkissa (odottamassa Helsingistä saapuvaa bussia) ja se tukkeuttaa liikenteen. Nämä kaikki vaarat usein johtuu ihmisten hämmennyksestä koska useimmiten luullaan, että nämä väylät on pyörä/jalankulkuväyliä.