Turku, Suomi Closed About 3 years

Viheralueet, puistot

Maununtyttärenpuistossa on kaksi pöytäryhmää siellä ihan mäen päällä. Näköala on tietysti loistava ja paikka olisikin ihanteellinen vaikka piknik-käytössä. Ongelmia paikalla on oikeastaan kaksi. Paikalle kertyvä porukka kovin mielellään pitää siellä nuotoita ja niistä on jo jouduttu useampaan kertaan soittamaan hätäkeskukseen. Miehenkorkuiset liekit ja useiden metrien korkeuteen nousevat kipinät tulevat mäen kuivuessa varmuudella aiheuttamaan maastopaloja alueella. Heinikko tuolla on jo muutenkin rutikuiva ja polvenkorkuinen. Maastopaloa ei tuolla kukaan muu kuin palokunta pysty sammuttamaan. Eikö olisi mahdollista saada kääntöpaikalle ja mäen päälle kyltit, joissa muistutetaan avotulen tekemisen olevan ehdottomasti kiellettyä? Ei voi olla paikallisten asukkaiden vastuulla vartioida tätä jopa arkiöisin? Toinen ongelma on roskaaminen. Ihmiset eivät ilmeisesti vain kykene viemään pois paikalle tuomiaan roskia. Varsin usein mäeltä joudutaan keräämään tyhjät juomatölkit, makkarapaketit ja muut roskat. Toistaiseksi ne ovat lopulta lähiseudun asukkaiden roskiksiin päätyneet. Piknikpaikalle sekä kääntöpaikalle olisi ehdottomasti saatava roskikset. Puistossa on myös joku ilmeisesti kirveen kanssa kaatanut useampia puita, joista osa on jo päätynyt nuotioihin. Samoin joku nainen käy karsimassa puustoa katkomalla kuivia oksia ja puiden runkoja. Näitä on sitten kerätty oikein kasoihin polttopuiksi. Kaikki eivät ilmeisesti ymmärrä miten luonnon monimuotoisuutta vaalitaan. Ymmärtääkseni Turun kaupunkikin on kuitenkin tähän sitoutunut..