Turku, Suomi Closed About 3 years

Jalankulku- ja pyörätiet

Hei, Humalistonkadun uusi pyörätie kaipaa parempia maalauksia selkeyttämään väylän roolia jalankulkijoille ja pyörällä liikkuville. Nyt Yliopistonkadun risteyksestä Rautatieasemalle päin menevällä kaksisuuntaisella pätkällä kävellään jatkuvasti. Rautapihankadun yli menevän suojatien kohdalla myös odotellaan valojen vaihtumista säännönmukaisesti pyörätiellä. Osa pyöräilijöistä myös kääntyy huomaamatta yksisuuntaisen pyöräkaistan suuntaan. Ehdotus: Kaksisuuntaisen pyörätien pätkälle ennen yksisuuntaista pyöräkaistaa maalataan 7 metrin välein pyöränmerkit molemmin päin, nuolilla varustettuina indikoimaan kaksisuuntaisuutta ja pyörätietä. Seuraavana tulevan pyöräkaistan yksisuuntaisuus korostuu näin paremmin Dominosta eteenpäin. Ratapihankadun ylittävän suojatien kohdalle maalataan riittävän näkyvät pyörämerkit ja yksisuuntaisen pyöräkaistan "luiskalle" maalataan selkät ajosuuntanuolet korostamaan vasemmalle kääntyvän kaistan yksisuuntaisuutta Ratapihankatua pitkin Linja-autoaseman suunnasta pyöräileville. Eli muutama lisämaalaus, niin turvallisuus ja sujuvuus paranee merkittävästi.