Turku, Suomi Closed About 3 years

Ympäristö, roskaantuminen

Hei! Annoin palautetta ja sain tänään vastauksen Aurajoen roskaantumiseen liittyen. Aivan samankaltaisen vastauksen sain viime vuonnakin. Tiheämmistä tyhjennyskerroista ei ole mitään apua öisin, jolloin suuri osa roskien kerääntymisestä pikkuroskisten viereen tapahtuu, kun suuret joukot viettävät rannoilla ja jokilaivoilla juhlia. Osa roskisten viereen jätetyistä roskista oli sen kokoisia, että ne eivät mahdu pikkuroskiksiin. Ihmisillä oli ilmeisesti jokin ajatus roskien keräämisestä, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, koska heidän roskansa olivat jonkin ajan päästä joessa. Toivoisin kaupungin suhtautuvan nyt asiaan kuuluvalla vakavuudella omalta osaltaan Itämeren muoviongelmaan. Kauniit ajatukset "tiheistä tyhjennysväleistä" eivät nyt auta.Tarvitaan ehdottomasti isoja kannellisia roskiksia tiheään kummallekin puolelle Aurajokea Turun keskusta-alueelle.