Turku, Suomi Closed About 3 years

Kadut ajoradat

Kirjoitan nyt kolmantena vuotena peräkkäin samasta aiheesta. Lupauksista huolimatta asiaa ei ole laitettu kuntoon, vaikka ongelma on korjattavissa varsin vähäisin toimenpitein. Hannuniitun leikkipuiston yhteydessä olevat ojat tulvivat jälleen, koska kevyenliikenteen väylän ali johtavat rumpuputket ovat huonosti vetäviä. Varsin syvät ja öisin pinnaltaan jäätyvät lammikot ovat läheisen leikkipuiston lapsille jopa turvallisuus uhka. Ongelma toki korostuu näin keväisin kun viimeisinkin läpivirtauskohta on jäätynyt umpeen. Ongelma ei kuitenkaan ole jäätyminen, vaan putkien huono kunto, koska ongelmaa esiintyy ympäri vuoden aina suurempien sateiden aikaan. Viime vuonna ilmeisesti putken liitoskohdan petettyä leikkipuiston kulkureittiin syöpyi syvä kuoppa. Paikalla käyneen kaupungin työntekijän ratkaisi oli lapioida tuo kuoppa täyteen soraa, jonka seurauksena putki on ilmeisesti lopullisesti tukossa! Jos nykyisten kieltämättä hieman erikoisten putkiviritelmien korjaaminen on katsottu liian vaativaksi, ongelma on suurimmaksi osaksi ratkaistavissa asentamalla kevyenliikenteen väylän ali yksi suora n. 4m pitkä rumpuputki hieman ennen leikkipuistoa Savustamonkadun suunnasta tullessa. Tähän ei kaivinkonemieheltä mene kuin tunti. Samalla kertaa kun hiukan korjailee lähistön ojia, niin alueen ongelmat on täysin korjattu puolessa päivässä. Pikaisia toimia odotellen!