Turku, Suomi Closed About 3 years

Liikuntapalvelut, ohjatut liikuntaryhmät ja kurssit

Olin sunnuntaina 11.2 hiihtämässä Impivaaran pallohallin takana sijaitsevilla laduilla ja samassa yhteydessä vuokrasin sukset käyttööni kaupungin järjestämästä suksilainaamosta. Laskiaissunnuntaina oli todella paljon ihmisiä liikkeellä. Suksivuokraamoa pitää ehdottomasti kehittää! Jonot olivat pitkät ja suksia joutui jonottamaan lähes tunnin verran ulkona pakkasessa. Huonoksi palvelun teki se, että sekä suksien vuokraajat että palauttajat joutuivat asioimaan samassa pisteessä ja saman jonon kautta. Vuokrauskoppi ruuhkautui pahasti sekä oli hyvin epäselvää, millä periaatteella suksia sai viedä takaisin. Useammat menivät vain jonon ohi palauttamaan suksia. Asiakkaiden keskuudessa oli havaittavissa turhautumista. Sitten kehitysehdotuksiin. Vuokrausjärjestelmä olisi hyvä toteuttaa vaikkapa siten, että sukset vuokrattaisiin toisesta päästä koppia ja palautettaisiin toisesta päästä. Näin syntyisi selkeä asiointijärjestys. Toinen vaihtoehto voisi olla järjestää vuokraus siten, että kopin läpi mentäisiin ja samalla hoidettaisiin palautus tai vuokraus. Lisäksi ohjeistusta olisi suotavaa lisätä paikan päällä erilaisilla lapuilla tai muilla ohjeilla. Kaikki kolme työntekijää tekivät varmasti parhaansa työpisteessä, mutta nykyisellään systeemi on todella tehoton ja siinä on turhauttavaa asioida asiakkaan näkökulmasta. Hienoa tietenkin on, että tällainen suksienvuokraussysteemi on olemassa, ja että kaupunkilaiset pääsevät hiihtämään vaikkeivät suksia omistaisikaan.