Turku, Suomi Closed Over 3 years

Katujen puhtaanapito

Pienellä omakitoalueellamme lumen kolaus on suoritettu aikoinaan erinomaisesti. Nyt jo toista vuotta tehdyn kolauksen seurauksena toinen puoli kolataan ensimmäiseksi; se puoli tietämme, jossa on pysäköintikielto, ja se tehdään hienosti ainoastaan pienen vallin muodostuessa porttien eteen. Toisella puolella tehdään kaksi kolausta, jolloin meidän puolelle muodostuu mahtava valli aivan portin eteen. Esim. tänään 2.2. kola-auto kävi ensimmäisen kerran tässä myräkässä tekemässä yllämainitun kolauksen klo 14.10 vastaavin seurauksin. Itse kolasin jo eilen ja vielä tänään myös portin tien puoleisen alueen ja kiitos siitä oli sitten valtava raskas valli isosti koko portin edessä. Nyt ei edes ollut autoja pysäköitynä tällä puolen tietä ainakaan omalla kohdallani. Kylläkin ne liki 30 ulkopuolista päiväpysäköijää meidän pienellä tiellämme sinänsä ovat aiheuttaneet erittäin paljon valituksia, mm. johtuen velvoitteista esim. tien puoleisen aidan leikkaamisen aikana erittäin ikävää (leikkuri heilumassa 50 cm päässä vieraasta autosta!!) Kyseessä on kuitenkin meidän oma kotikatumme, joten meidän ei mielestäni täydy aikatauluttaa omien velvoituksiemme suorittamista täysin ulkopuolisten alueemme hyväksikäyttäjien mukaan! Tähän aiheeseen liittyen vielä on sellainenkin asia otettava huomioon, että pienellä tiellämme lumisena talvena (esim. muistaakseni n. 5 v sitten) suuren pelastusajoneuvon olisi ollut mahdotonta päästä alueellemme, koska suuret lumivallit ja ulkopuoliset ajoneuvot tekivät esim. toisen auton kohtaamisen tiellä mahdottomaksi.